Tässä on oma treenitauko juuri päättynyt. Parisen viikkoa ilman sen kummempia treenejä vierähti mukavasti. Sain kuitenkin kysymyksiä, miten maltan olla treenaamatta? Ymmärrän hyvin nämä kysymykset, sillä treeni on itsellekin tapa irtautua arjesta, viettää omaa aikaa, purkaa stressiä ja ylipäätään tehdä sitä mistä tykkään. Joten jos ei pääse ollenkaan liikkumaan, alkaa se muutaman päivän päästä helposti tympiä.
Nyt kuitenkin oli vain kevennysjakso kyseessä. Kävin siis pitämässä ryhmäliikuntaa, ratsastamassa kerran ja juoksin matolla pariin otteeseen. Mutta korkeammin kuormittavasta voimailusta pysyin erossa ja liikuin muutenkin paljon vähemmän kuin yleensä.
Miksi tämä ei kuitenkaan aiheuttanut ahdistusta?
Tiesin, miksi pitää välillä keventää. Kukaan ei voi treenata jatkuvasti kehittyen! Edelliset kaksi viikkoa olivat osoittaneet, että suorituskyky kääntyi testiviikkojen jälkeen hieman alas päin. Tämä on täysin normaalia. Sillä tavalla kunto aaltoilee. Se ei koskaan pysy jatkuvassa noususuhdanteessa. Yleensä ohjelmoin kevennysviikot jo ennen kuin suorituskyky kääntyy laskuun, mutta tällä kertaa kevennykset tulivat pari viikkoa myöhemmin. Sekin on ookoo.
Pointti on se, että mitä kovemmin treenaat, sitä tärkeämpää on keventää.
Jos treenaa vain hyvinvoinnin, jaksamisen ja kohtalaisen kunnon puolesta, ei välttämättä tarvitse koskaan keventää. Yleensä riittää, että tulee jokin lomajakso, työreissuja tai ei lastenhoidon järjestymisen vuoksi pääse treenaamaan niin usein kuin yleensä. Eli semitreenaamisella ei ole välttämätöntä pitää erityisiä kevennyksiä. Mutta tavoitteellisesti treenaavan on. Se, joka hokee että kroppa ei tarvitse lepoa, huijaa itseään. Sitä voi luulla kehittyvänsä, mutta mieti miten hyvin kehittyisit jos treenaisit kuten kuuluu?
Entä sitten se ahdistus? Mitä jos parikin päivää ilman liikkumista ahdistaa, saatika sitten useampi viikko?
Mieti syyt, miksi liikut? Mieti syyt, miksi kevennät? Itse vältän ahdistuksen sillä, että tiedän, miten paljon paremmin treenit kulkevat lepotauon jälkeen. Jos jatkaisin ilman kevennyksiä kuukaudesta toiseen, olisi se pelkkää pään hakkaamista seinään.
Minkä takia liikut?
Entä miten säätelet tunteitasi?
Nämä kaksi kysymystä voivat paljastaa syyn lepotauosta ahdistumiselle.
Jos säätelet kehonpainoasi liikkumalla ja tunteitasi syömällä, koituu treenaamattomuudesta painostavaa ahdistusta. Pari päivää vähemmällä liikkumisella voi saada aikaan ajatuksia että ”lihon heti” tai ”menetän lihasmassaa tai voimaa”. Näistä ajatuksista tulee ahdistusta, pelkoa, epätoivoa.
Jos tunteitaan säätelee syömällä, on tavallista että esimerkiksi iltaisin tai viikonloppuisin hankkii ihania herkkuja ja viettää omaa aikaa – ikään kuin lohduttaa itseään raskaasta viikosta. Kun tieto siitä, että ei voi liikkua normaalisti, yhdistyy paineeseen herkutella, tulee tästä voimakas ristiriita: kun en liiku, en voi syödä, kun en voi syödä, en voi rentoutua = ahdistus.
Toisilla tapa säädellä tunteitaan voi olla alkoholinkäyttö tai somen selaaminen zombina iltamyöhään. Myös liikunta voi olla tapa säädellä tunteita, tai paremminkin harhauttaa itsemme pois ajatustemme ja tunteidemme ääreltä. Kun liikkuakaan ei saa, koemme, ettei ole mitään tapaa käsitellä stressiä. Ja sekös on kestämätöntä.
Liikunnan ja syömisen syöksykierre
Liikkuminen painonhallintakeinona ja syöminen tunteidenhallintakeinona vievät helposti syöksykierteeseen. Mitä enemmän hermostuu siitä, ettei pääse treenaamaan, sitä enemmän kokee tarvetta syödä. Tai liikkua. Syöksykierre on valmis.
Miksi tästä kierteestä on hyvä päästä pois? Emme voi oikeasti luottaa siihen, että liikunta estää meitä lihomasta, tai että liikunta on aina saatavilla kun haluamme purkaa stressiä. Jos emme osaa purkaa stressiä muilla keinoin, olemme pian umpikujassa ahdistuksemme kanssa. Fakta on se, että aina voi syödä enemmän kuin liikkua. Fakta on myös se, että aina voi ahdistaa enemmän kuin jaksaa liikkua sitä purkaakseen. Tarvitsemme muita keinoja.
Hyväksyntä tunteiden säätelyn tukena
Tässä tulee kuvioon hyväksyntä. Omien tunteiden ja ajatusten hyväksyntä. Jos pidät treenitauon, kuulostele tarkkaan, mitä ajatuksia se herättää. ”Nyt lihon”, tai ”lihakset surkastuu” tai ”voimat vähenee” tai ”kaikki treeni menee hukkaan”. Toivota nämä ajatukset tervetulleiksi, mutta päätä itse, uskotko niitä vai et. Ovatko nämä ajatukset totta? Ovatko ne sinulle hyödyllisiä?
Mitä tunteita nämä ajatukset saavat aikaan? Ahdistusta? Pelkoa? Turhautumista? Epätoivoa? Toivota myös nämä tunteet tervetulleiksi. Päätä kuitenkin itse, alatko entistä enemmän myllyttämään ajatuksia päässäsi. On turhaa miettiä, millä kaikilla mahdollisilla tavoilla kuntosi nyt huononee ja mitä kaikkea paskaa tästä seuraa.
Ajatuksella ja ajattelulla on ero.
Ajatuksia tulee ja menee, emme itse päätä niitä. Mutta ajattelun aiheutamme itse. Aiheutamme myös itse toimintamme, mikä seuraa ajatuksista nousevien tunteiden johdosta. Voimme lopulta päättäää miten toimimme, vaikka ensireaktiomme olisikin toimia ihan toisin.
Mitä liikunta sinulle tarjoaa? Millä tavalla se parantaa oloasi? Mitä muita stressin ja tylsyyden käsittelytapoja sinulla on kuin liikkuminen tai syöminen? Milloin olet viimeksi ollut hiljaa omien ajatustesi ja tunteidesi kanssa? Mitä jos ahdistuksestakaan ei tarvitsisi pyrkiä samantien eroon? Ihan kuten ilo, suru ja viha, niin ahdistuskin laantuu itsestään hetken päästä.
Mitä ahdistus kätkee alleen? Tutkimalla syvempiä syitä näiden tunteiden takaa opit itsestäsi paljon lisää. Ja vasta tuntemalla itsesi, osaat asettaa rajoja jottet uuvu, suunnitella toimintaa joka tuottaa sinulle iloa ja suunnata energiaa niihin asioihin, jotka tekevät elämästäsi merkityksellilstä. Vietä välillä aikaa ihan itsesi ja omien ajatustesi kanssa.